lauantai 5. toukokuuta 2012

Hyvän mielen haaste - jatko-osa

Neiti Numero ja Carita ilahduttivat minua vähän aikaa sitten hyvän mielen haasteella, kiitos leidit! :) Koska olen tehnyt haasteen hieman aiemmin keväällä, en tässä nyt kertaa kaikkia kohtia. Tajusin tosin, että yksi iso asia jäi puuttumaan - musiikki!

Minä pianon ääressä ystäväni häissä Turun tuomiokirkossa kesällä 2010. 
Kappaleena Johanna Kurkelan "Sun särkyä anna mä en"

Viime vuosi ei ollut vain vuosi ulkomailla vaan myöskin vuosi ilman aktiivista musiikkiharrastusta. Keväällä yllätyksekseni (ja kauhukseni) huomasin, että olotilaan tottuu ja tyydyin lauleskelemaan silloin tällöin ihan kotosalla. Ehkä tämän takia aina aiemmin isoa osaa elämässäni näytellyt musiikki jäi maaliskuussa listalta pois - nyt korjaan tämän asian!

Kuoron 65-vuotisjuhlakonsertti. Minä etuallalla vasemmalla osa soolokvartettia.

Pienenä kävin musiikkiluokat ja vietin vapaa-aikani musiikkiopistolla pianotunneilla, musiikinteoriassa ja jos jonkunmoisissa musiikkitreeneissä. Opiskeluaikani tärkein juttu taas on ollut yliopistomme naiskuoro, josta musiikin lisäksi olen saanut parhaimmat ystäväni ♡. 


Kuoron kanssa ja kautta olen päässyt hienoille matkoille, tässä vuoden 2009 Rooman ja Vatikaanin matkalla Pietarinkirkon tasanteella.

Tämän päivän olen viettänyt taas kuoroni kanssa, levyttäen uutta albumillista naiskuoromusiikkia. Aivan mahtava fiilis hienosti menneen nauhoituksen jälkeen! Ensi viikolla kuoroilu jatkuu - luvassa varmasti hieno konsertti ja ikimuistoiset juhlat mieskuoromme kanssa! 

Musikaalista viikonloppua Olavin kanssa toivotaa teille hän!



Ps. Olavi on ihana!! ♥ ♥ 
Pps. Hyvän mielen haasteen toivon kaikkien tekevän!

4 kommenttia:

  1. Jag gissade att du är en duktig songbird! Det passar till dig! Den där balklänningen är jätte elegant, lite Cleopatra stil.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oj tack så mycket, var själv jättenöjd med klänningen. Om 6 dagar får dra på mig den, skoj! Då blir det också en helg fylld av sång :)

      Poista
  2. Minä olen näitä suihkussa ja autossa laulavia tyyppejä, ääneni ei ole niin hyvä, että laulaisin muuten. Musiikki on kyllä lähellä sydäntä peruskoulun musiikkiluokkien jälkeen, mutta harrastuksena se on valitettavasti jäänyt muiden varjoon jo kauan. Enää en varmaan uskaltaisi laulaa edes kuorossa.

    Tuota Olavi Uusivirran kappaletta olen laulanut usein töihin ajellessa tai sieltä pois tullessa, ihana kappale. Autoradio täysille ja hoilottamaan mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikkiluokat käyneenä sinulla on varmasti oikein kaunis ääni! Rohkeasti vain käyttämään sitä! :) Koulussa en todellakaan ollut mikään laulaja, ja vasta aikuisiällä olen "löytänyt" ääneni. Toisaalta nyt pianonsoitto on jäänyt ihan taka-alalle, kun piano ei ole se helpoin muutettava, etenkään kerrostaloasuntoon! ;)

      Mulle tulee Olavi Uusivirrasta aina kesä mieleen! Tykkään tyypistä aivan älyttömästi ja tämäkin kappale on niin hieno. Ja tosiaan, loistava sing-along-kappale!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...