tiistai 16. elokuuta 2011

Ystävää odotellessa


Perjantaina saan vieraakseni opiskelukaverini Turusta ja olen jo hieman miettinyt mitä voisimme viikonlopun aikana tehdä. Ostoksilla varmasti tulee käytyä ja olenkin vähän säästellyt syysostoksia tähän viikonloppuun.

Ostoslistalla on mm. farkut ja saappaat, olisi myös ihana löytää kaunis ja pehmeä pashminahuivi. Mulberryllä on kaksi yksilöä, joihin olen silmäni iskenyt:

A friend of mine from Finland is coming over for the weekend and I think there's going to be some shopping on our schedule! Here are two scarves I have my eye on, from Mulberry:



Fotos Mulberry.com thank you!

Farkut toivon löytäväni NewLookista, jossa tarjolla on myös isoja kokoja kivoista muodikkaista farkuista. Saappaiden lisäksi haluaisin myös löytää laadukkaan neuleen, sellaisen ihanan pehmeän, johon kietoutua syksyn viimassa. Sellainen voisi löytyä Marc O'Pololta tai Tommy Hilfigeriltä tai ehkäpä COSista?

Monesta varmasti tuntuu, että syksy on vielä kaukana, mutta täällä ilmat selkeästi enteilevät jo seuraavaa vuodenaikaa. Kuljen vielä itsepäisesti ballerinoissa mutta monet ovat kaivaneet jo saappaat ja syystakin kaapistaan. Minua se ei yhtään haittaa, koska pidän syksystä todella paljon ja kaipaan jo hieman viileämpiä ilmoja. Tosin se sade saisi pysytellä kaukana, kumpparini ovat Suomessa...

3 kommenttia:

  1. Voi kun ihana tuo Mulberryn huivi, se olisi kyllä täydellinen syksyksi. :) Ja miten ihanaa, että Brysselissä on lempivaatekauppani COS, sieltä löytyy kyllä aina jotain ihanaa.

    Minulla olisi myös yksi kysymys. Kun puhuit, että Gare du Midin seutu on hiukan vaarallista, osaisitko sanoa onko myös Avenue Louisen lähiseutu samanlaista? Olen etsimässä juuri asuntoa Brysselistä ja eteeni osui kyseiseltä alueelta aika mukava asunto. :)

    VastaaPoista
  2. COS löytyy itseasiassa siitä Av. Louiselta! :)

    Ja Louise on ihan kivaa aluetta, mutta sieltä löytyy myös yökerhoja ja ns. punaisten lyhtyjen alue. Työkaverini asuu juuri sillä alueella ja yökerhoista on välillä ollut harmia. Jos haluat niin laita vaikka meiliä minulle, voin tsekata hieman mitä asunnon lähellä on ja missä kohtaa Luisea se sijaitsee.

    Tosiaan asemien läheltä en lähtisi asuntoa vuokraamaan ja suosittelen ehdottomasti Ixellesiä -suosittu alue! Myös Woluvessa on suosittu etenkin suomalaisten keskuudessa mutta se on vähän syrjässä.

    VastaaPoista
  3. Voi hirmuisesti kiitos avustasi! Mä ajattelinkin, että siellä on varmaan vähän turhan paljon baareja ja yökerhoja, kun on niin keskeisellä paikalla.

    Minäpäs luen uudestaan kyseisen asuntoilmoituksen (ja kysyn ehkä omistajalta hiukan tarkempia tietoja ausnnosta) ja lähetän sulle sähköpostia. :) Mut mun mielestä se oli siinä Avenue Louisen ihan "alkupuolella" eli siis hyvin lähellä Boulevard de Waterloota.

    Kiitos tosiaan vielä kerran, Petra! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...