sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Sunnuntai!

Hauskaa sunnuntaita ja onnea Jellonat pronssista! (kannatti herätä)

Tämä viikonloppu on mennyt totaalisesti akkuja ladatessa eli en ole saanut mitään järkevää aikaan. Tai no, ei nyt liioitella, teinhän mä italian läksyt ja luin saksan kokeeseen mutta taidehissan tehtävien eteen en ole jaksanut tehdä mitään. Ihan kohta yritän kirjoittaa pari riviä Nandor Mikolan akvarellistani.

Ja pakko on mutista tuosta säästä, aivan hirvittävän harmaa ja märkä keli ja inhottaa ajatella, että huomenna aamulla pitää talsia kouluun jo kahdeksalta. Viime viikolla oli niin mukava pulkkailla ja yhtenä päivänä tehtiin suht pitkä kävelylenkkikin aurinkoisessa säässä. Nyt ei oikein hotsittais ulkoilla... :(

Eilen leikimme A:n kanssa kokkisotaa ja valmistimme oikein "kunnon" lauantai-illan aterian. Naudanpaistirulla, salaattia, paistettua munakoisoa ja herkkusieniä, ihanaa fetamössöä ja punaviiniä. Tässä taidonnäytteemme (liha ei näytä kauheen kauniilta)



Alkon setälle kiitos punaviinisuosituksesta, erittäin maukas argentiinalainen CS. Ja niin, ostettiinhan me sitten jälkkäriksi 86% tummaa suklaata... siitä tuli vähän morkkis koska suklaa ei niin kuulu LCHF:iin.

Mutta nyt! Strömsö ja kynsien lakkaus uutta viikkoa varten! Tervetuloa maaliskuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...