keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Päivän asu - the office version


Housut Mango | Jakku Zara | T-paita Promod | Huivi River Island
+
Arskat Chanel | Kello Michael Kors

Tänä kesänä mun päällä on nähty ja nähdään varmasti vielä aika useaan jotain tämäntapaista: chinos-tyyppiset housut, t-paita ja jakku. Tuo Zaran trikoojakku on ihan suosikkini, harmaan samanlaisen olen käyttänyt melkein puhki. Nyt kaupassa roikkuisi oranssia ja pinkkiä versiota ko. jakusta, mutta ne jätin suosiolla tangolle - mun värikiintiö taitaa olla tälle kesälle jo täysi.

Tänään oli aika ärsyttävä päivä töissä ja olen ollut koko päivän tosi kireänä. Tuntuu, että pinna voisi nyt palaa ihan pienestäkin jutusta. Huono tuuli alkoi oikeastaan jo viikonloppuna kun iski yllättävä Suomi-kaipuu. Eniten kaipaan kuoroharrastusta - sitä, että pääsee kerran viikossa kunnolla hoilaamaan ja treenaamaan ääntä. Olenkin sitten kiduttanut naapureitani laulamalla Spotifyn mukana. (tähän asti menty popilla mutta puutostila on niin vakava, että pian lähtee jo Requiemit ja Te Deumit soittoon) En muuten tiennyt, että laulamiseen voi tulla riippuvaiseksi... Pakko muuten mainita, että säveltäjä Eric Whitacre vastasi twiittiini tässä päivänä muutamana, iiks! Mr. Whitacre on säveltänyt yhden kauneimmista kuorokappaleista, Lux Aurumque



Huomenna pakko päästä pitkälle lenkille... toivottavasti ei sada...

2 kommenttia:

  1. uusi lukija täällä heippa :)
    en tiedä onko tämä käynyt ilmi jo aijemmin blogissasi, mutta oletko asunut pitkäänki belgiassa? oletko töissä vai opiskeletko? ajattelitko jäädä pitkäksikin aikaa asumaan?
    terkkuja!! :)

    VastaaPoista
  2. Heippa anonyymi :) Tervetuloa mukaan!

    Vuoden alusta olen ollut täällä harjoittelussa ja puoli vuotta on vielä jäljellä. Toisaalta haluaisin jäädä pidemmäksikin aikaa mutta minulla olisi Suomessa vielä vähän opintoja tekemättä eli ne pitäisi käydä suorittamassa alta pois.

    Mutta kyllä houkuttaisi jäädä pidemmäksikin aikaa kunhan saisi tuon ranskan vielä sujuvaksi.

    Katsotaan mitä käy, mua vähän itseänikin jännittää :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...