lauantai 27. lokakuuta 2012

Syystalvea Turussa

Photo & Video Sharing by SmugMug

Tällaiseen näkyyn en kovin usein ole törmännyt. Puissa on lehtiä vielä vaikka kuinka, toisaalta maassa on jo kunnon hanki. Täällä Turussa tuli siis yhdessä päivässä hurjasti lunta, ja aamulla maisema olikin varsin otollinen muistikortille tallennettavaksi. 




Puut pudottelivat pikku hiljaa auringon lämmittäessä sekä lehtiään että lumipeitettään. Puiden alle hankeen oli jo ehtinyt muodostua hupsuja symmetrisiä lehtikasoja.






Iltapäivästä kävelin muutaman ystäväni kanssa jokirannassa kohti Silakkamarkkinoita. Vaikka silakat eivät kuulu ruokavaliooni, löytyi markkinoilta kuitenkin C-vitamiinia tyrnimehun muodossa sekä herkullista loimulohta.




Kotiinpäin palatessani ilta-aurinko valaisi tuomiokirkon kauniisti tummanpuhuvaa taustaa vasten.



Tähän mukavaan lauantaihin mahtui valokuvauksen lisäksi kuorolaulua ja pieni työjuttu, josta voitte lukea alkuviikosta Cailapin blogista.

12 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! :)

    Täällä ollaan oltu jumissa kotona, kun molemmissa tämän talouden autoissa kesärenkaat. Onneks satuin löytämään vaahtokarkinmakuista teetä, menee viikonloppu villasukat jalassa ja teekuppi kädessä kotona sohvalla ;)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!

      Joo viikonloppu oli kyllä aika hurja autoilijoiden kannalta.Hyvä vaan, että jäitte kotiin, etenkin jos löytyi vaahtokarkkiteetä! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Aamulla oli kyllä ihana valo puistossa!

      Poista
  3. Fina bilder, och det har faktiskt kommit mycket snö där! Här i Esbo var det mest frost då jag gick min morgonrunda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack Disa! :)

      Det kom helt MASSOR med snö speciellt i fredags men nu är nästan allt borta redan. :(

      Poista
  4. Kauniita kuvia. Ihan tulee opiskeluajat mieleen. Tosin muistan vain ainaisen syksyisen vesisateen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soile! :)

      Turussa on kyllä pahinta se loska-aika syksyisin ja keväisin! Turkuun muutettuani Goretex-vaatteet ovat olleet kovassa käytössä. ;)

      Poista
  5. Olin myös viikonlopun Turussa ja lauantaina varsinkin kaipailin kameraani... Niin hienoja kuvauksen aiheita olisi ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan lauantai oli hurjan kaunis päivä ja sunnuntainakin aamusta vielä paistoi aurinko. Eiköhän tällaisia ilmoja vielä tule lisää, niin pääset sinäkin kuvaushommiin! :)

      Poista
  6. Onpa todella kauniita kuvia. Toi viides varsinkin on aivan upea, ihanasti valo tulee sieltä taustalta kuvaan. Oikein harmittaa, kun itse en ollut kotona viikonloppuna, et ois päässyt kuvaamaan ensilumen. Kamera jäi tietty just silloin kotiin, kun se olis pitänyt olla matkassa.

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia. Vaikka en ookaan aina ihan talvi-ihmisiä, niin monet talvikuvat on usein todella upeita. Noissa toi talvi(lumi) ja ruska on todella upean näköinen.

    Mä oon oikeastaan vaan kerran käynyt kunnolla Turussa ja siitäkin on aikaa melkein 20 vuotta. Muutaman kerran oon hypännyt sieltä laivaan, muttei sitä voi oikein laskea ja pari vuotta sitten käytiin jossain seminaarissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...