maanantai 26. maaliskuuta 2012

Ulkonäkö voi hämätä eli maukasta karppiruokaa

Hellin taas vatsaani keväisellä karppikuurilla eli olen jättänyt ruokavaliosta turhat hiilarit pois. Vatsa on ihanan rauhallinen ja painoakin on jo hieman kadonnut. Karppiruoka tosin ei ole sieltä kauneimmasta päästä, mutta ulkonäkö voi pettää - niinkuin tämän kesäkurpitsalasagnen/-moussakan kanssa!





Niin, mössöähän tuo on, ei siitä mihinkään pääse.

Kuivatin kesäkurpitsaviipaileita hetken uunissa, paistoin jauhelihat ja kaadoin sekaan tomaattisosepurkin. Toisessa kattilassa taas lämmitin maidon, johon sulatin viherpippuri-Koskenlaskijaa. Nämä sitten lasagnemaisiksi kerroksiksi uunivuokaan ja juustoraastetta päälle. Koska käytin valmiiksi yrttimaustettua tomaattisosetta ja viherpippuri-Koskenlaskijaa, en maustanut jauhelihaa sen kummemmin. Kitsailin hieman Koskenlaskijajuuston kanssa ja lopulta huomasin, että olisihan se pitänyt koko paketti kastikkeeseen sulattaa. Olisi tullut varmasti paljon kermaisempaa - nyt tomaattikastike otti pääroolin tässä ruoassa. 

Koska kesäkurpitsat pehmenevät uunissa eikä ruoan rakenne enää lautasella näytä lasagnelta niin ehkäpä tämä ruoka sittenkin olisi kesäkurpitsamoussakaa. No, nimestä huolimatta hyvää ja vähähiilihydraattista!

ps. sain Maajussin Morsian -Lindalta hyvän mielen haasteen, johon palaan myöhemmin. :) Kiitos Linda!

4 kommenttia:

  1. Moi, Tästä tuli ihan mieleen yksi lehtijuttu muistaakseni Kauppalehti Optiossa, jossa aina on valittuna resepti ja sitten vertailussa kuvat ammattilaisen ja maallikkokokin tekemistä annoksista :) Pääasia kuitenkin, että maku on kohdallaan.

    En ole muuten ikinä tehnyt mitään munakoisosta, moussakaa ainakin pitäisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, totta!! Juu Optiossahan tuo juttusarja on ollut (nyt en ole hetkeen lehteä lukenut) - eihän ne itsetehdyt annokset juuri koskaan näytä siltä alkuperäiseltä... :D

      Munakoiso ei ole ihan mun ykköslisukesuosikkejani mutta moussakassa ja grillattuna on kyllä hyvää. Jos tykkäät valkosipulista ja fetajuustosta niin suosittelen tätä reseptiä, joka kesällä varmaan tulee nopeasti grillissä pihvien lisukkeeksi :)

      Poista
  2. Voi nam, vaikuttaa tosi hyvältä ja tekisi mieli heti tänään kokeilla vaikka en sen kummemmin itse karppailekaan! :) Koskenlaskija on ihan parasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä hyvää vaikka lisää juustoa olisi kyllä voinut olla :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...