tiistai 26. lokakuuta 2010

Ups and downs

Niinhän se menee, kaikkea ei voi saada. Sen sain äsken kokea ihan konkreettisesti kun tajusin, että en vaan ehdi tehdä kaikkea, mitä olin tälle syksylle suunnitellut.

Ensinnäkin italiankurssi jää nyt käymättä, koska mulla ei vain ole aikaa ja energiaa siihen. En halua tehdä asioita puolivillaisesti, joten arrivederci. Harmittaa ihan tuhottomasti, koska opettajamme on tosi mukava ja oikeasti panostaa meidän oppimiseen. En kuitenkaan halunnut hänenkään takia jatkaa puolilla tehoin.

Toinen asia on sitten sellainen, jota en ole julkisesti kovin mainostanutkaan. Lähetin nimittäin hakemuksen Svenskiksen Kristina från Duvemåla-musikaaliin ja 2.11 olisivat he halunut minut koelauluun Helsinkiin. Tähän asti jotenkin kuvittelin ehtiväni sekä harjoitella, että viettää päivän Helsingissä mutta tänään tajusin kuvittelevani liikoja. Koska en kuitenkaan ole täällä 2011 enkä ehdi harjoitella kunnolla päätin tänään jättää koelaulun väliin, olisi se sitten ollut kuinka hyvää kokemusta tahansa.

Harmittaa siis aivan tolkuttomasti mutta ei auta, valintoja on tehtävä. En halua vetää itseäni ihan piippuun, on kuitenkin jaksettava kahdessa kuukaudessa muuttaa ja hoitaa nuo pakolliset koulutyöt.

Joten joo, eilen oli hurjan hyvä mieli, tänään aivan pska...

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...