torstai 29. marraskuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pikkujoululahja itselleni ;)

Tilasin muutaman joululahjajutut FeelUniquelta ja löysihän sinne ostoskoriin tiensä pari juttua minullekin. Hankin vihdoin paljon kehutun TangleTeezer -hiusharjan ja pikkujoululahjaksi uuden parfyymin - D&G:n Rose The One kun vetelee viimeisiään, vain muutama pikku tippa jäljellä ihanaa tuoksua!

Photo & Video Sharing by SmugMug



Koska YouTube-videot hieman jumittavat sivua, jatka lukemista linkin takaa...

perjantai 23. marraskuuta 2012

Köhköh

Kuva arkiston kätköistä via WeHeartIt.com

Syksyn blogijumitus jatkuu, kun "tässä on nyt vähän kaikkea..." ja kaiken huipuksi iski flunssa! Aika kauan sain pidettyä tämän lähinnä ärsyttävän taudin pois vitamiineilla, tyrnimehulla ja käsiä ahkerasti pesemällä, mutta eihän sille sitten mitään voi, jos jostain pöpö on systeemiin päässyt.

Koko viikon olen palellut ja aivastellut, joten olisihan se pitänyt arvata. Eilen sitten ryhmätyötä (in English) tehdessä huomasin, että sanat katosivat ja kotiin päästyäni pää olikin jo ihan pyörällä. Kuume kun aiheuttaa minussa sen, että ajatus jumiutuu, pyörryttää ja väsyttää. Lopulta kömmin peiton alle nukkumaan ilta kasilta zzzzz. Nyt ajatus tuntuu luistavan hieman paremmin, joten päätin naputella pienen tekstin.

Blogin verkkainen päivitys jatkuu siis varmasti jouluun, mutta sitten... mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan...!

Nyt takaisin peiton alle, hitsi, kun uuvuttaa!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Perjantaipullo: Beaujolais Nouveau

Heh, no ei ehkä sentään ihan koko pullo, mutta meinaan nautiskella hieman uuden sadon punkkua ja juustoa sen kaveriksi tänä perjantai-iltana. Jännittää jo, miltä Alkon vuoden BN maistuu! Etiketti ainakin on söpö, vai mitä?

Mitä ihmettä, miksi mun keittiön laatikot on kaikki auki?! :D


tiistai 13. marraskuuta 2012

No7 -meikit testauksessa!

Muistatteko, kun vähän aikaa sitten hehkutin No7-meikkisarjan paluuta Suomeen?

Photo & Video Sharing by SmugMug

Ennenkuin ehdin kauppaan, minuun otettiin yhteyttä viestintätoimistosta ja sain valita testattavaksi kaksi tuotetta. (kiitos Satu ja No7!) Valinnan varaa oli hurjasti, mutta päädyin lopulta kirkkaanpunaiseen huulipunaan sekä poskipunaan. Huulipuna on nimeltään Siren ja kuuluu Moisture Drench -sarjaan.



Poskipunaa en vielä ole ehtinyt testaamaan, mutta sävy vaikuttaa kauniilta ja luonnolliselta talviväriltä. Kevääksi ostamani Chanelin pinkki poskipuna onkin alkanut tuntua liian... no, pinkiltä. Itse tykkään näistä puuterimaisista poskipunista, joten kiva päästä testaamaan tätä punaa nimeltä Soft Damson. (Tiesittekö muuten, että damson on suomeksi kriikuna? Minä en tiennyt, ennenkuin googlasin...)





Siren on tosi kaunis punaisen sävy, olin tästä tuotteesta iloisesti yllättynyt! Sävyssä on selkeästi hieman sinistä joukossa, koska se sai hampaat näyttämään kovin valkoisilta! Kuvat ovat tylsiä Photobooth-kuvia... pardon...

Puna tuntui mukavalta huulilla ja pysyikin aika kauan siistinä. Tosin rajauskynä pitäisi vielä hankkia, ennenkuin lähden tätä juhlissa käyttämään. Mutta tällaiselle huulirasva-/huulikiiltotytölle kivaa vaihtelua ja koostumuksen takia lähtee kyllä käyttöön!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kurpitsakeitto ja amerikkalainen omenapiirakka

Perjantai-iltana tarjosin ystävilleni kurpitsakeittoa limeravuilla ja omenapiirakkaa amerikkalaiseen tapaan. Idea lähti lehden kurpitsakeitto-ohjeesta, jota halusin ehdottomasti testata. En kuitenkaan halunnut kokata isoa satsia pelkästään itselleni, joten kutsuin ystäviä auttamaan keiton tuhoamisessa. Jälkiruoaksi pyöräytin tosiaan omenapiirakan amerikkalaiseen tapaan Pirkan ohjeen mukaan.

Photo & Video Sharing by SmugMug


Joo tiedän, tuo Ingmariinirasia on aika ruma kattauksessa... :(


Omasta mielestäni soppakokeilu onnistui hyvin. Mausteet toivat mukavaa terävyyttä keittoon ja katkaravut sopivat kivasti kurpitsan kanssa. Reseptissä oli vielä rahka-kermaseos keiton päälle, mutta itse en sitä jäänyt kaipaamaan. Itseasiassa reseptistä voisi hyvin jättää kerman pois kokonaan; nyt laitoin ohjeen mukaan purkillisen kookosmaitoa sekä lorauksen tavallista ruokakermaa. Mutta niin, mielestäni kookosmaidolla pärjäisi oikein hyvin!

Ravunpyrstöille puristin limen mehua ja ripottelin suolaa, jonka jälkeen käytin ne grillivastuksen alla pikaisesti uunissa.

Omenapiirakkaa sävelsin myös hieman: maustoin sen limemehulla sekä lorauksella omenasiideriä. Viime viikonlopun kokeilupiiras oli kuitenkin mielestäni parempi, joten limemehu ja siideri EI ollut hyvä idea! :D (kuvat ovat muuten viime vkl piiraasta) Vaniljajäätelön kanssa piirakka kuitenkin katosi parempiin suihin.



Jos kurpitsoja vielä löytyy kaupasta, niin suosittelen kokeilemaan reseptiä! Kurpitsojen käsittely vie hieman aikaa, mutta keitto on mielestäni sen arvoinen ja sopii hyvin syksyn pimeisiin iltoihin. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Luomua ja lähiruokaa

Photo & Video Sharing by SmugMug

Näistä raaka-aineista syntyi eilen illalla kurpitsakeittoa. Yritin etsiä kaupasta mahdollisimman paljon luomutuotteita tai lähellä tuotettuja juttuja, esim. chilit ovat Salosta! Jälkiruoaksi tein lähiomppupiirasta: omenat Paraisilta, jauhot Kemiöstä. (okei, sokeri ja voi olivat ihan peruskamaa mutta kaneli ja vanilja luomua) Näätte myöhemmin, miltä lopputulos näytti. Nyt sytytän muutaman kynttilän valaisemaan harmaata iltapäivää!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Mekkoja mekkoja mekkoja!

Pikkujoulukausi lähestyy uhkaavasti ja taas tuntuu, ettei vaatekaapista löydy yhtikäs mitään! Lähdin siis  Dorothy Perkinsin verkkokauppaan surffailemaan ja katsastamaan, löytyisikö putiikista minun vartalomallilleni kauniita juhlamekkoja.

Muutama kivannäköinen yksilö sieltä löytyi, mutta ihmettelen vieläkin, kuinka vähän eri mallisia mekkoja noinkin isossa verkkokaupassa onkaan! Ymmärrän kyllä, että nyt juuri tietyn malliset mekot ovat muotia, mutta on hassua, ettei valinnanvaraa silti tarjota eri kokoisille ja mallisille naisille! Etenkin kun kyseessä on brittiläinen kauppa (ja faktahan on, että ko. maassa isot koot menevät kuumille kiville), voisi kuvitella, että malleja löytyisi myös vähän laajemmin.

Tässä muutama suosikkini:

Photo & Video Sharing by SmugMug

1. Beige/Black dipped hem dress - näissä kahdessa ensimmäisessä pidän ihanan valuvasta ja ilmavasta helmasta. Toisaalta alushamosen lyhyys mietityttää, myöskään tuo kaula-aukko ei ole imartelevin.
2. Asymmetric wine dress - Tämä on kiva, mutta onkohan tarpeeksi juhlava? Yläosa aika mitäänsanomaton, mutta ehkäpä jollain kauniilla statement-korulla tähän saisi hieman blingiä ;)
3. Teal chiffon wrap dress - kahdessa viimeisessä kaula-aukko vaikuttaa kauniilta, mutta ovatko hieman tylsiä?
4. Cobalt pleat wrap ponte dress - tämä sininen voisi kyllä olla tyylikäs, mutta en tiedä, olenko vielä valmis näin aikuismaiseen mekkoon :D

Ja niin, löytyihän sieltä arkeenkin muutama aika kiva juttu...


5. Grey PU collar dress - hei näyttääkö vähän mukavalta?!
6. Horse print shirt dress - mieletön printti! 

Mitäs tykkäätte? Tekisi niin mieli tilata ainakin mekot 1 ja 6...! Mutta hitsi, mahtaako tuo nro 1 olla kuitenkin vähän väärä malli kokoiselleni... hjälp!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Favorit i repris: JGL



Alkavaan viikkoonne hieman Joseph Gordon Levittiä :)

edit// ps. tumppaa se rööki JGL! Tupakointi on huono tapa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...