torstai 22. elokuuta 2013

Muutama Tukholman poiminta

Tukholman matkalla kännykkäkamera pääsi taas pääosaan. Vaikka toisten pääohjelmanumero oli Midnattsloppet, vietimme kyllä aika hyvän tovin tutustuen kaupungin eri ravintoloihin. 

Drinks in Stockholm

Perjantaina lounastimme Boqueriassa Norrmalmilla. Söin ah, niin valokuvauksellisen aterian: chorizoa ja perunasalaattia. Alavasemmalla oleva salaattilautanen, "Hälsotallrik", taas on Östermalmilla sijaitsevasta Baresso Coffeesta, jossa tarjolla on myös ihania leivonnaisia. Täällä lounastimme sunnuntaina.



Perjantai-iltana herkuttelimme japanilaisella ruoalla Raw-ravintolassa Birkastanissa. Ruoka oli ihan erinomaista: tarjolla oli sekä sushia että grillattua. Myös palvelu saa ykköspisteet! 



Lauantain lounaspaikka oli Urban Deli, joka sijaitsee Södermalmilla. Listalta löytyi mm. herkullisia ribsejä ja rapuja. Urban Deli ei ole vain ravintola, vaan nimensä mukaisesti myös deli, herkkukauppa, josta sai ostaa mitä ihanampia ruokatuotteita. Itse nappasin mukaan tryffelisipsejä, pari pehmeää toffeekarkkia ja mintunvihreän ajastimen.



Niin, kyllä me muutakin ehdittiin tehdä tällä reissulla, kuin syödä. Ehdimme myös shoppailla, juoda skumppaa ja käydä Abba-museossa. ;)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä maistui! Olin ihan fiiliksissä, kun sain syödä niin hyvin. Minä ♡ ruoka :D

      Muuten, tämä Karu on se uusi japanilainen Turussa, mistä puhuin. Lista näyttää kyllä niin hyvältä...

      Poista
  2. Vad ljuuuvligt och ABBA museet och skumppa, vad behöver man mer?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Om man lägger till bästaste väninnorna och god mat, det är väl det som krävs för ett bra liv. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...