perjantai 26. huhtikuuta 2013

Treffit Turussa?

Tervetuloa Turkuun!

Sain tässä alkukeväästä päähäni hullunkurisen ajatuksen, että olisipa kiva nähdä teitä blogituttuja ihan kasvotusten! No, tuumasta toimeen, minä ja kaimani Petra päädyimme nyt diktaattorimaisesti päivämäärään sunnuntai 9.6.2013, jolloin siis ainakin me kaksi Petraa tapaamme Turussa keväisen blogimiitin merkeissä!

Koska the more, the merrier, juuri SINUT on kutsuttu mukaan! Ohjelma muotoutuu vielä toukokuun aikana ja osallistujien mukaan, mutta mietimme ainakin brunssia ja tietysti mukavaa yhdessäoloa.

Jos pieni blogimiitti Turussa kesäkuun alussa kiinnostaa, heitä joko minua tai kaimaa kommentilla! (minut saa myös kiinni s-postilla: petrapauliinanblogi at gmail piste com)

Rohkeasti siis mukaan - olisi ihan mahtavaa tavata teitä kaikkia blogiystäviä!

13 kommenttia:

  1. Hauska idea! Olisin kiinnostunut treffaamaan teitä ja muita (enpä ole ennen blogitapaamisessa ollutkaan), mutta voi olla, ettei päivämäärä sovi mulle. Olen suunnitellut Brysselin matkaa juuri tuolle viikonlopulle. Jos matka ei onnistu, tulen mielelläni mukaan. Palaillaan asiaan! :)

    Hyvää alkavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei!! Muuten antaisin ehdottomasti peukun Brysselille, mutta tässä tapauksessa en... ;)

      Kivaa viikonloppua!! :)

      Poista
  2. Minä voisin itseasiassa sanoa näin alustavasti ainakin joo! Olemme kyllä paria viikonloppua aikaisemminkin Turun lähellä, mutta eiköhän se kaupunki kestä toisenkin vierailun :)

    Brunssi kuulostaa ehdottoman hyvältä ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!! Olen ihan samaa mieltä, että Turussa voi käydä useamminkin ;)

      Oletko käynyt Aura Caféssa jazzbrunssilla? Se voisi olla kiva päivän aloitus! Kuulemma myös Blankon brunssi on kiva, tosin ei omaa kokemusta siitä vielä.

      Poista
  3. Tulisin mielelläni, mutta olen tuolloin Ranskassa Futuroscopessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi vie... tosin eipä Ranskan matkakaan tylsältä kuulosta! :)

      Poista
  4. No voi sentäs:) Itse tulen Turkuun vasta heinäkuussa...Hypätään laivaan ja kohti Tanskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, myös minulla heinäkuussa Tanskan matka tiedossa, tosin lentokoneella mennään! Jos sinulla on ennen laivaan hyppäämistä aikaa täällä Turussa niin voin ilmoittautua vaikkapa kahviseuraksi! :)

      Poista
    2. Oi oispa kiva nähdä! Tulemma la 13.7 Turkuun ja ma 15.7 lähtee laiva.
      Elikkä sehän tarkoittaa, että su 14.7 voitais nähdä!
      Sopisko se sulle/aikatauluusi?

      Poista
    3. Apuva, multa on mennyt tämä kommentti ihan ohi! Mutta 14.7. sopii, kivaa! :) Sovitaanko tarkemmin yksityiskohdista heinäkuun lähestyessä :)

      Poista
  5. Oi, kiinnostaa, mutta olen silloin kanssa muissa maisemissa... Kesäinen turku on ihana, joten senkin puolesta olisi ollut mukava liittyä seuraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toivottavasti pääset silti käymään Turussa kesällä, tämä tosiaan on ihana kesäkaupunki! :) Ja jos tosiaan liikut täällä päin, niin minusta saa aina kahvitteluseuraa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...