torstai 11. huhtikuuta 2013

Arjen designia - Lento-palovaroitin by Paola Suhonen/Jalo

Tällä kertaa Hulluilta päiviltä tuli hankittua tuikitarpeellinen käyttöesine!

Photo & Video Sharing by SmugMug

Kävin keskiviikkona hulluttelemassa ja kotiin siis lähti todellista arjen designia, Paola Suhosen suunnittelema Lento-palovaroitin. Asuntoni on sen verran pieni, että yksi palovaroitin riittää. Lento lensikin saman tien kattoon kiinni, sopivasti huoneiden risteyskohtaan.



Tällä kertaa olen muuten osannut pitää luottokortin visusti lompakossa! Ostin vain tarpeellista tavaraa, kuten puhdistusaineita (Maison Belle, ihanimpia!) ja Tigi-shampoota. Päivääni piristi kahvihetki uuden tuttavan kanssa, kun pienen shoppailukierroksen jälkeen tapasin Social Media Junkie -blogin Johannan! Oli hurjan kiva tavata ihan "livenä" turkulainen blogituttavani! :) Kiitos vielä Johanna kahvihetkestä ennen työpäivää! (...joka yhtäkkiä muodostuikin kohdallani yllättävän pitkäksi)

Johannalle heitinkin ilmaan jo idean kesäisestä bloggaajatapaamisesta täällä Turussa - olisiko siellä ruudun toisella puolella kiinnostuneita? Tiedän, että useampi teistä ei-turkulaisista ;) käy silloin tällöin täällä vierailulla, ja mietin jo tässä vähän aikaa sitten, että olisipa mukava tavata ihan kasvotusten! Kommenttikenttään voi huikata, jos mielenkiintoa on blogimiittiin!

Huomenna käyn vielä kurkkaamassa Hullujen päivien tarjontaa ja lauantaina on vuorossa Naisday, jossa vierailen töiden merkeissä.

14 kommenttia:

  1. Meillä on kans tommonen saman värinen. Mies sai niitä töistä viime vuonna pari kappaletta ilmaiseksi. Toinen vietiin mun äidin luokse joululahjaksi. Mä haluaisin sen pinkin palovaroittimen, tosin en tiedä passaisko se meille mihinkään :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin hyvä lahjaidea: kaunis ja tarpeellinen :)

      Ne värilliset ovat myös tosi kivoja!

      Poista
  2. Me saatiin tuo samainen palovaroitin joululahjaksi ja täälläkin se lensi heti kattoon. Suunnilleen viikko sen jälkeen herättiin yöllä räminään: perho kolisi lattialle, mutta säilyi vahingoittumattomana. Otettiin uusi yritys, meni pari yötä ja sama homma. Juu, siinä voi tietysti myös katsoa peiliin kun toistamiseen tekee samaa virhettä... ;) Summa summarum, vekotin on edelleenkin keittiön lipaston päällä odottamassa tujumpaa teippiä - ja sitä toden sanovaa kolmatta kertaa. Toivottavasti meidän yksilön teippi vain oli maanantaiversio, tai sitten pitää ottaa käyttöön ruuvikiinnitys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö tuota mietinkin kun liimasin sitä kattoon kiinni, että mahtaako teippi kestää...! :D No, vielä se on katossa pysynyt ja voihan sen sitten tosiaan ruuveilla laittaa jos ei tarralla kestä. (täytyy laittaakin tyyny yöksi siihen kohtaan, että tippuu tyynylle sitten jos tippuu! :D )

      Poista
  3. Mä ihailin tota kanssa kuvastosta, mutta mulla on toimiva (toivottavasti!) palovaroitin, niin en viitsinyt suotta ostaa uutta. Kiva, kun arkisiin käyttöesineisiin saadaan lisättyä uutta ilmettä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnetään, edellinen asukas oli jättänyt kyllä palovaroittimen mutku... oli nätti! :D

      Ja ihan totta, arkisten esineiden ei todellakaan tarvitse olla tylsiä!

      Poista
  4. Voi vitsi miten hieno!! :) Ihana pieni lisä sisustukseen, ja kuten sanoit, miksi palovaroittimien pitäisi olla aina niin tylsiä! Tämä on ihan huippu! :)
    xx J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ei haittaa ollenkaan, että se on näkyvällä paikalla - tätä tuotetta ei tarvitse piilotella! :)

      Kiitos kommentistasi J! :))

      Poista
  5. Tuo on aivan ihana! Sain itse joululahjaksi samanlaisen ja esittelin sitä maaliskuussa täällä:
    http://www.petranmaailma-kivoijutui.blogspot.fi/2013/03/karpanen.html
    Joo, multa kesti tosiaan lähes kolme kuukautta saada se kattoon... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinulta löytyi tämä sama vempain! Mä sain kuin sainkin sen heti kattoon niinkuin myös eteisen uuden lampun! Ihan itsekin yllätyin omasta reippaudestani ;)

      Poista
    2. Minulla on viehättävä vihreä ollut katossa pari vuotta. Nyt alkoi paristo piipata loppumista, ja kas! Miten vaihdat sen, varsinkin jos et halua kuulla sitä kamalaa ääntä? Pitää kaivaa ohjeet esiin - silloin käyttödesign on syväriltä, jos pariston vaihto ei ilman ohjeita onnistu. Toki vika voi olla minussakin...

      Poista
  6. Mies sai tällaisen työpaikaltaan joululahjaksi, mutta siellä se työpöydän laatikossa lojuu edelleen, koska on kuulemma liian pelottava kotikattoon laitettavaksi!? Miehet on ihmeellisiä. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos itsellesi Petra kahvittelusta, oli tosi mukava tavata! :) Oon myös tehnyt taas pitkää päivää töissä ja kahvihetket on jääneet vähiin, täytyy ottaa uusiksi jossain vaiheessa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...