keskiviikko 1. elokuuta 2012

Metsästä lautaselle - mustikkapiirakka

Photo & Video Sharing by SmugMug 

Metsä on täynnä mustikkaa, joten eihän sitä voi olla leipomatta! Tein tänään mökin mustikoista Kinuskikissan ohjeella vanilja-mustikkapiirakan. Itse en ollut lopputulokseen aivan tyytyväinen, mutta vanhempani kehuivat kardemummaista pohjaa sekä vaniljan ja mustikan yhdistelmää.

Omasta mielestäni vaniljakiisselistä tuli aivan hurjan tönkköä - ohjeessahan neuvotaan laittamaan 3/4 dl perunajauhoa. Olen myös tottunut tekemään kiisselit ensin lämmittämällä nesteen ja sitten lisäämällä hiljalleen perunajauhon pieneen tilkkaan nestettä sekoitettuna. Tässä ohjeessa perunajauhot ja nesteet sekoitettiin saman tien. Vaikka piiras ei suinkaan epäonnistunut, olisi silti pitänyt luottaa omaan tuntemukseen ja tehdä kiisseli tavallisen ohjeen mukaan. Myös pohjaan ohjeistetaan laittamaan 1 rkl kardemummaa, joka on minun makuuni aivan järkyttävän paljon. Laitoin 1/2 tl ja silti kardemumman maku oli todella voimakas...


Tässä lopputulos, joka kaikesta huolimatta kelpasi kahvittelijoille.





Ja hei, täällä ollaan taas! Pahoitteluni venähtäneestä tauosta!

3 kommenttia:

  1. Vet du vad, jag har ocksa nu och da prövat pa kinuskikissas recept och jag har alltid blivit besviken. Prövar inte längre! Hon blandar för mycket olika grejer, jag litar pa gamla, klassiska recept.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag har vissa favoriter från Kinuskikissa (t.ex tranbär-kinuskitårtan) men jag märker att jag nästan alltid måste ändra på några mått i hennes recept.

      Jag håller hennes sida som en bra inspirationskälla men bakar sedan enligt det jag lärt mig från mamma :D Hon får nästan varje gång jag bakar ett samtal från mig: "HUR var det man gjorde igen..."

      Och jag håller helt med: för invecklade recept blir sällan bra.

      Poista
  2. Piirakka kuulosti todella hyvältä, joten pitihän sitä kaikesta huolimatta kokeilla. Kardemumma kuulosti sen verran erikoiselta, että jätin sen kokonaan pohjasta pois. Saa katsoa, mitä tästä tulee..=)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...