torstai 23. toukokuuta 2013

Kesäisiä meikkejä

Tilasin vähän aikaa sitten itselleni pienen kesämeikkisetin FeelUniquelta. Benefitin setti on nimeltään The Bronze of Champions ja sisältää pienen ripsivärin, kaksi luomiväriä, huulikiillon, aurinkopuuterin sekä korostusvärin.

Photo & Video Sharing by SmugMug
Pakkaus on tosi hauska ja ensi kokeilujen jälkeen myös meikit ovat laadukkaita. Vaikka olen lukenut ja kuullut paljon Benefitin tuotteista, en ole niitä koskaan onnistunut vielä kokeilemaan. Ripsiväri tässä setissä oli tosi positiivinen yllätys: They're real! -nimi osui kyllä oikeaan :D

Kesällä yritän käyttää vähemmän meikkiä, ja uskoisinkin, että tällä pakkauksella pärjään aika pitkälti koko kesän. Tosin aurinkopuuteri tässä oli todella tumma, joten Clarinsin suosikkipuuteria se ei kyllä korvaa.

Sain myös testattavaksi* Vitaliksen kaksi uutta Lip Lover -huulirasvaa. Tällaisena huulituotefriikkinä en tietenkään voinut vastustaa ja nämä kaksi uutuutta olivat nekin oikein positiivinen ylläri. Tuntuvat pehmeältä huulilla, antavat pienen kiillon ja kosteuttavat. Molemmat tuoksuvat aika makealle (tuo punainen tuo mieleen lapsuuden hedelmäkarkit!), joten hajusteyliherkille nämä tuotteet eivät sovi. Kesään nämä sopivat varmasti hienosti, talveksi laukkuun palaa varmasti se vanha tuttu perus-Vitalis. 


Mitä kesätuotteita teidän meikkipusseistanne löytyy? Kuulisin mielelläni kesäsuosikkinne :)
* Vitalis-tuotteet saatu blogin kautta testattavaksi!

6 kommenttia:

  1. Tuo setti näyttää kivalta. Kesämeikit eivät kauheasti eroa talvesta,luomivärit vaaalenevat toki.Pohja on kuitenkin arkisin aina peittäv'mpi kuin viikonloppuna ja silläpärjää kesän hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin höpsähdän aina tämän tyylisiin setteihin ;) Itse yritän kesällä vähän keventää pohjaa ja käyttää raikkaampia värejä. Tosin kasvot eivät enää rusketu ihan samaan tahtiin, kuin aiemmin, mutta sentään vähän väriä saan kasvoillekin.

      Poista
  2. Uuu! Vilken fin box! Själv kör jag med endast solpuder, mascara och läppglans på sommaren. När man jobbar på landet som jag så känns det inte så motiverat att börja med allt för mycket på morgonen, jag tycker less is more på sommaren :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helt av samma åsikt - less är faktiskt more på sommaren :) Å andra sidan vågar jag använda lite mera färg på sommaren, t.ex ibland är det roligt att sätta på färgrann ögonskugga då man går ut o äter eller tar en drink.

      Poista
  3. Mä tein tuossa uuden kesäaiheisen blogin, käy kurkkaamassa jos kiinnostaa: http://kesainen.blogspot.fi/

    Kirjoittelen kyllä vanhaankin blogiin, mutta ajattelin että tuonne olisi kiva höpöttää kaikista kesäaiheisista jutuista :) ja esim. reissuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kesäblogi kuulostaa ihanalta! Käyn heti kurkkaamassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...