lauantai 16. marraskuuta 2013

Epäonnea ja marraskuu parvekkeella

Nyt tarvittaisiin kamerakeijua! Torstaina kävi nimittäin niin epäonninen tapahtuma, että kamerani tippui laukusta ja tuo parempi, 50 mm linssi meni säpäleiksi! Onneksi sentään kamera selvisi kolhuitta, jotta pääsin kuvailemaan marraskuista parveketta.

Broken camera lens





Hovipuutarhuri istutti parvekkeelle kanervia ja lyhtyyn valikoitui kaunis lumimarja. Myös havusydän oli hovipuutarhurin löytö kaupungilta. Kaamosvalot ovat Ikeasta, kuten myös nuo roikkuvat koristeet. Uskaltauduin jo laittamaan valot parvekkeelle, kun niin monella muullakin parvekkeella ja monessa ikkunassa näkyy jouluisempiakin valoja.

Joulukaktus kurkkii sekin valoa kohti ja valmistautuu kukkimaan. Nyt pitää olla tarkkana, ettei se saa vetoa tai liikaa vettä eikä muuten vaan vahingoitu! 





Vaikka tuolla perusobjektiivillakin saa ihan kivoja kuvia, niin nyt sain vielä vankemman syyn alkaa säästämään rahaa uuteen linssiin. Olen nimittäin pitkään pähkäillyt uuden objektiivin hankintaa, mutta aina on tullut jotain tärkeämpää. Mutta sitten seuraakin kysymys: minkä ihmeen objektiivin valitsen? Kertokaahan omat suosikkilinssinne, järkkäreillä kuvaavat!

4 kommenttia:

  1. Voi kurjuus! Ei ole kivaa tuommoinen hajoaminen. Pöh. Dislike nyt sille täältä!

    Mutta parveke on kaunis, kelmpaisi kyllä tännekin tuollainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minusta on mukavaa, että parvekkeesta saa näin talvisin kuin extra-tunnelmahuoneen kukkien ja kynttilöiden avulla. Nyt kun tuo maisema vielä muuttuisi talvisemmaksi...

      Poista
  2. Ihania kuvia parvekkeeltasi. Ja harmillinen juttu tuo kameran tippuminen, mutta onni onnettomuudesta, että kamera muuten selvisi! :) Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja kiitos kommentistasi! :)

      Nyt täytyy vaan alkaa säästää uutta linssiä varten. Ja tosiaan, sitten vasta itku olisikin päässyt, jos koko kamera olisi hajonnut... Opinpahan ainakin olemaan varovaisempi jatkossa...

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...