maanantai 17. joulukuuta 2012

Kodin tarina ♥

Eli kuinka Petrasta tuli kodinomistaja.

Varoitan jo etukäteen pitkästä postauksesta, mutta haluan ihan itsekkäistä syistä kertoa, missä merkeissä syksyni on mennyt!

Alkusyksystä nimittäin tajusin, että tulen jäämään Turkuun ainakin muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Myös vuokrasopimuksen olin solminut vain vuoden loppuun, joten oman asunnon etsintä tuli ajankohtaiseksi. Kävin syksyn aikana muutamissa näytöissä, selailin nettiä ja eräänä iltana, juuri ennen rapujuhliamme, Etuoven asuntovahti ilmoitti uudesta kohteesta täydellisellä sijainnilla ja järkevään hintaan. Kuvista päätellen asunto oli sitäpaitsi upeassa kunnossa, joten lähetin myyjälle samalta istumalta sähköpostia.

Photo & Video Sharing by SmugMug
Tähän kohtaan tulee sitten se lukunurkkaus!

Supersateisena sunnuntaina kävin ystäväni kanssa katsomassa asuntoa ensimmäisen kerran ja tunsin heti tulleeni oikeaan paikkaan. Myyjät, isä ja poika, olivat erittäin mukavia ja tunsin myöskin, että meidän henkilökemiamme toimivat hyvin - kauppoja oli siis helppo alkaa tekemään. Muutaman puhelinkeskustelun ja näyttökerran jälkeen kaikki oli valmiina kauppaa varten ja päiväkin sovittu, kun sain surullisia uutisia, että myyjäherra oli nukkunut aivan yllättäen pois, n. viikkoa ennen kauppapäivää.

Välillä elämä heittää eteen tällaisia yllättäviä tilanteita ja pankkivirkailijanikin kertoi, ettei lähes 30-vuotisen pankkiuransa aikana ollut törmännyt samanlaiseen tilanteeseen. Tästä alkoi siis muutaman kuukauden odotus, (ja myyjän pojan puolelta varmasti rankka ja kiireinen aika, kaikki sympatiat hänelle!) jolloin en ollut täysin varma, ehdimmekö kaupoille vielä tämän vuoden puolella, saanko ylipäätään asunnon vai joudunko etsimään kokonaan uuden kohteen. Onneksi kaikki sujui hienosti ja nopeassa aikataulussa, joten pääsin juuri ennen ensimmäistä adventtia asuntokaupoille.


Muutossa minulla oli apuna VS -Muutto (Hoi turkulaiset, suosittelen! Tosi hyvää palvelua!) ja sain myös äidin auttamaan pakkaamisessa. Muutostakaan ei nimittäin ihan kommelluksitta selvitty: isän piti ajaa Kouvolasta autolla auttamaan, mutta hänet kutsuttiinkin juuri sopivasti kaihileikkaukseen (jolloin autolla ajaminen ei tietenkään onnistu). Itse en myöskään päässyt autoa hakemaan, kun tulin todella kipeäksi juuri ennen itsenäisyyspäivää: enpä ole aikuisiällä kokenut sellaista vatsatautia kuumeen kera...huh!! Tämän takia en myöskään halunnut kutsua kavereita apuun, etteivät he saa tautia. Onneksi äiti sitten rohkeasti hyppäsi junaan ja saapui jelppimään muuttopäivänä! Oikea surkeiden sattumusten sarja siis tämä muuttokin!


Tämän takia blogissani on ollut nyt syksyllä hieman hiljaisempaa. Ajatukset vain ovat olleet muualla enkä ole löytänyt inspiraatiota kuin satunnaisiin päivityksiin. Syksyn aikana työtilanteeni oli myös hieman epäselvä, mutta nyt voin myös kertoa, että tammikuusta alkaen minua saa kutsua sosiaalisen median konsultiksi Someco OY:ssä! Graduprojekti tietysti vielä jatkuu, enkä kaiken tapahtuneen takia ihan ole pysynyt aikataulussa. Tavoitteena on silti valmistua keväällä, mutta en ota siitä stressiä.

Vuosi 2013 tulee siis varmasti pitämään sisällään monenlaista uutta ja kiinnostavaa, ja yritän myös ryhdistäytyä tässä bloggaamisessa. Varmasti nyt ensi alkuun saatte lukea ainakin sisustamisesta... ;)

Ainiin, se asunto sitten? 49 neliön kaksio: iso makuuhuone, valoisa olohuone kahdella ikkunalla (yksi iiiiiso ja toinen pienempi, kuvassa), lasitettu parveke, siisti keittiö ja kylppäri kylpyammeella! (hello bubble baths!) Päätyasunto 5/6 kerroksessa kivitalossa. Putkiremppaa ei vielä ole tehty, mutta pääsenpä parin vuoden sisällä suunnittelemaan ainakin uutta kylppäriä ja ehkäpä myös keittiötä. Wau. En voi vieläkään uskoa, että minulla on nyt ihka oma koti! 

12 kommenttia:

  1. Onnea uudesta kodista! Onpas kaimalla ollut rankka syksy ja kurjaa vielä tuo h-hetken sairastuminenkin. No nyt on kiva nauttia uudesta kodista ihan rauhassa ja kunnolla joulun aikaan. :) Kerro, mitä sos. median konsultti tekee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)

      Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa syksyä usko meinasi loppua, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!

      Sos.median konsultti suunnittelee ja toteuttaa asiakkaiden sos.median strategiaa eli esim. voin suunnittella, mitä FB:ssä/Twitterissä/Pinterestissä päivitetään ja milloinkin, ja sitten toteutan suunnitelman. Työssä sekoittuu markkinointia, yhteisömanagerointia, viestintää ja ylipäätään sos.mediassa pyörimistä :)

      Poista
  2. Jee, är så glad att du äntligen fått ditt eget hem! Ser fram emot att komma o hälsa på i januari sen!
    Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vet du jag med :D Det första jag gör när jag kommer tillbaka till Åbo är att bjuda er på inflyttningsfest! :)

      Poista
  3. Grattis Petra, vad skönt att allt gick bra trots lite trubbel på vägen. Visst är det härligt med eget hem! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Och grattis till jobbet också!

      Poista
    2. Tack så mycket Camilla! Känns faktiskt skönt att äntligen ha ett eget hem :)

      Poista
  4. Stort grattis än en gång till det nya egna hemmet <3 Vore jättetrevligt att komma på den stundande inflyttningsfesten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack ska du ha! :) Vi fixar det så att också du slipper på barty! ;)

      Poista
  5. Paljon onnea uudesta mielenkiintoisesta työpaikasta ja onnea uuteen kotiin! Tämä oli hauska postaus. :)

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet onnittelut vielä täältäkin!! Oma koti on kyllä upea juttu <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for commenting! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...